Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » TALOUS » Fortum nostaa valtion kriisilainaa

Fortum nostaa valtion kriisilainaa

Energiayhtiö Fortum on tänään päättänyt
nostaa ensimmäisen erän valtion aiemmin
tarjoamaa siltarahoitusta. Fortum
nostaa 350 miljoonaa euroa.

Valtion omistama sijoitusyhtiö Solidium
kertoi syyskuun alussa lainaavansa
Fortumille 2 350 miljoonaa euroa
siltarahoitusta. Tarjotusta lainasta
jää siis nostettavaksi kaksi miljardia.

Osana järjestelyä Solidium on
oikeutettu merkitsemään enintään noin
yhdeksän miljoonaa Fortumin osaketta.
Se nostaisi valtion omistusosuutta
yhtiöstä puolella prosenttiyksiköllä ja
vastaavasti laimentaisi muiden
osakkeiden omistusta.