Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » KOTIMAA » Kansallispuistot yhä suosittuja

Kansallispuistot yhä suosittuja

Kansallispuistoissa vierailtiin
alkuvuonna vilkkaammin kuin pandemiaa
edeltävänä aikana, vaikka kysyntähuippu
onkin tasaantunut, Metsähallitus
kertoo.

Tammi-heinäkuun aikana kansallis-
puistoissa käytiin yhteensä 2,2
miljoonaa kertaa. Käyntimäärät laskivat
viime vuoden vastaavasta ajanjaksosta
12 prosenttia.

Koronapandemiaa edeltäneeseen aikaan
eli vuoteen 2019 kasvua oli 11
prosenttia.