Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » ULKOMAAT » Los Angelesissa joukkoampuminen

Los Angelesissa joukkoampuminen

Yhdysvaltain Kaliforniassa on
tapahtunut Los Angelesin alueella
joukkoampuminen, jossa viranomaisten
mukaan on kuollut ainakin 10 ihmistä.

Alustavien tietojen mukaan ainakin
16:ta ihmistä olisi ammuttu, mutta
monia asia on vielä hämärän peitossa.

Ampuminen tapahtui paikallista aikaa
lauantai-iltana puoli yhdentoista
jälkeen Los Angelesin piirikunnassa
sijaitsevassa Monterey Parkissa.

Alueella oli illan aikana juhlistettu
kiinalaista uuttavuotta. Vielä on
epäselvää, onko ampumisen johdosta
otettu ketään kiinni.