Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » ULKOMAAT » Twitter maksulliseksi pian

Twitter maksulliseksi pian

Twitter aloitti lauantaina uuden
palvelun päivittämisen alustalle. Uusi
omistaja miljardööri Elon Musk on
aikaisemmin sanonut pyrkivänsä
lisäämään Twitterin tuottavuutta. Hän
on muun muassa ilmoittanut
varmennettujen Twitter-tilien muuttuvan
maksullisiksi.

Kahdeksan dollaria maksava päivitys
antaa käyttäjälle varmennetun profiilin
merkin sekä vähentää käyttäjän näkemien
mainosten määrää.

Tavoitellun julkaisupäivän on
raportoitu olevan marraskuun 7. päivä,
eli päivä ennen Yhdysvaltain
välivaaleja.