Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » ULKOMAAT » USA:ssa 16 loukkaantui ampumisessa

USA:ssa 16 loukkaantui ampumisessa

USA:ssa ainakin 16 ihmistä on loukkaan-
tunut joukkoampumisessa metroasemalla
Brooklynissa New Yorkissa, kertovat
viranomaiset.

Ensitietojen mukaan paikalla olisi ol-
lut räjähteitä. New Yorkin poliisi il-
moitti kuitenkin, ettei aktiivisia rä-
jähteitä ole löydetty.

Silminnäkijöiden mukaan asemalle olisi
heitetty savukranaatti.

Hyökkäyksen epäillyn tekijän kerrotaan
pukeutuneen oranssiin työliiviin.
Lisäksi hänen kerrotaan käyttäneen
kaasunaamaria. Epäiltyä ei ole vielä
tavoitettu.