Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » ULKOMAAT » Uuden-Seelannin pääministeri eroaa

Uuden-Seelannin pääministeri eroaa

Uudessa-Seelannissa maan pääministeri
Jacinda Ardern on kertonut jättävänsä
virkansa 7. helmikuuta. Ardern kertoi
asiasta televisioidussa lausunnossa
Uuden-Seelannin työväenpuolueen
puoluekokouksessa. Hän perustelee
päätöstään sillä, ettei hänellä ole
voimia jatkaa pääministerinä.

Hän kertoi myös, että maassa
järjestetään vaalit 14. lokakuuta.
Puoluekokouksessa kerrottiin myös,
että työväenpuolueen seuraavasta
johtajasta äänestetään sunnuntaina.

Ardern on toiminut Uuden-Seelannin
pääministerinä lokakuusta 2017
lähtien.