Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » KOTIMAA » Pääsiäisen paluuliikenne rauhallista

Pääsiäisen paluuliikenne rauhallista

Pääsiäisen paluuliikenne rauhoittui jo
ennen iltaa, kertoo Fintrafficin
tieliikennekeskus.

Liikennehuippu alkoi puolenpäivän
jälkeen ja on kestänyt alkuiltaan
saakka esimerkiksi Nelostiellä,
liikenneoperaattori Risto Nurminen
tieliikennekeskuksesta kertoo.

Menoliikenne sujui maltillisesti, mikä
näkyi luonnollisesti paluuliikenteessä.
Lisäksi paluuliikenne on voinut
jakautua useammalle päivälle.

Ajo-olosuhteet ovat olleet paluu-
liikenteelle suotuisat. Oulun alueella
poliisi mittasi suuria ylinopeuksia.